Tässä varsinaisen remontin alkua odotellessa ajattelin julkaista täällä vähän kuvia meidän aiemmista tuunauksista. Tyylisuunta on ollut tähän asti aika lailla maalaisromanttinen, nyt ehkä uudessa kodissa sekaan tulee hieman modernimpaa otetta. Mutta koska ei ole varaa, mahdollisuutta eikä halua luopua kaikista vanhoista huonekaluista, niin ne saavat luvan sopia uuden kodin sisustukseen. Siitäpä myös blogin otsikko. 

Tämä vanha naulakko löytyi Torista. Se oli alunperin tummanruskea, maalattiin se vaan valkoiseksi. Ukonpää-koukut on ihanat! Naulakossa roikkuu Taika-tyttösen isoenon 60 vuotta vanhat kengät.

DSC03447-normal.jpg

Puunvärisiä isoja kehyksiä, joita on sitten maalattu (valkoiseksi tietenkin), olen löytänyt paikalliselta kirppikseltä muutamalla eurolla, samoin allaolevan taulun säkkikankaan. Vaikeammista toteutuksista, kuten tässä taulussa säkkikankaan kiinnityksestä vastaa meillä mies. Itse olen turhan huolimaton ja malttamaton toteuttamaan mitään. Mulla on vaan visio.

DSC03416-normal.jpg

 

Meidän suurin voimainponnistus näissä omissa näperryksissä tähän mennessä, on varmaan ollut ruokailuryhmä. Eli aika monesta kodista jo löytyvä vanhasta ovesta tehty pöytä. Sen kaveriksi löytyi Torista 70-luvun Bonanza-tuolit, jotka vaan saivat nekin maalia pintaan. Takana näkyvä kulmakaappikin on omin pikku kätösin vaihtanut väriä ja saanut uudet vetimet. Alunperin tuo kaappi oli ah, ihanan tummanvihreä-männynvärinen. Kuvaan on päässyt etualalle myös koiramme korva.

Tämä pöytäryhmä taitaa olla meidän uuden kodin suureen olkkariin liian pieni. Meillä onkin varastossa tuunausta odottamassa äitini taloyhtiön roskakatoksen edestä löytynyt isompi ruokapöytä. Katsotaan nyt maltetaanko me tämä kaunokainen laittaa sivuun.

 

DSC03424-normal.jpg

 

Uuteen kotiin meille tulee kyllä joitain uusiakin huonekaluja, isoimpana eilen tilaukseen laitettu iiiiso vihreä sohva kahdella divaanilla! Siihen pitäis mahtua koko perhe ja eläimiäkin.. Malttamattomana edelleen..